Kasvoille levinnyt huuliherpes
Ennen

Jälkeen

Otsonivesi paransi herpesinfektion
Otsoniveden vaikutusmekanismi
Otsonivesi mahdollistaa hankalienkin virusten aiheuttamien oireiden hoidon. Herpeksen osalta kyse on rakkulavaiheessa aloitettavasta hoidosta, jolla rakkulat tuhotaan nopeasti ja siten estetään virusinfektion laajeneminen.
Herpes on paitsi kosmeettisesti hankala, niin myös haastava kerrannaisvaikutuksiltaan, koska rakkulat voivat levitä helposti silmien alueelle, vaarantaen näkökykyä.
Herpesrakkulat ovat myös kivuliaita. Otsoniveden kipua lievittävä funktio on välitön ja monille erityisen positiivinen yllätys.
Tutkimuksissa otsonivesi onkin noussut herpes-viruksen rakkuloiden tehokkaimmaksi ja potilaalle turvallisimmaksi hoitomuodoksi.


Herpeksen hoito
Janne sai hoidossa kaksi kertaa päivässä 1 ppm pitoista otsonivettä suoraan herpes-rakkuloihin. Kerrallaan vettä köytettiin vain noin 50 ml haavakääreen avulla, noin 3 minuutin kontaktiajalla.
Kivun lievitys oli välitön vaikutus, kipu ei päässyt uusiutumaan käsittelykertojen välissä tuskallisena, ja jo kahden päivän hoidon jälkeen kipu oli kokonaan tiessään.
Vain kolme päivää aloituksesta – siis kuusi hoitokertaa laski 70 % rakkuloiden tulehduksesta ja viikko aloituksesta kaikki rakkulat olivat poissa.
Herpes-infektion parantuminen
Seitsemän päivää aloituksesta Jannen kasvot olivat ennallistuneet, eikä rakkuloita ollut enää havaittavissa.
Esteettinen haitta oli poissa eikä vaivannut sosiaalisissa suhteissa. Riski rakkuloiden leviämisestä silmiin asti oli oleellisesti pienentynyt.


Tutustu Hydzonen tuotteisiin tästä!