Kauppapuutarhojen ratkaisut

Otsonivettä käytetään tuloksellisesti kauppapuutarhoilla korvaamaan torjunta-aineita. Kuluttajalle otsonivesi onkin tae siitä että puutarhatalouden tuotteet ovat kemikaalijäänteistä puhtaita ja samalla ne säilyvät pitempään.

Kauppapuutarhojen ratkaisut

Otsonivettä käytetään tuloksellisesti kauppapuutarhoilla korvaamaan torjunta-aineita.

Kuluttajalle otsonivesi onkin tae siitä, että puutarhatalouden tuotteet ovat kemikaalijäämistä puhtaita ja samalla ne säilyvät pitempään.
Käyttökohteina voi olla lopputuotteen, kuten esimerkiksi valmiiden salaattisuikaleiden ja raasteiden huuhtelu. Varsinkin talvi-kevät puolella varastoporkkanoissa tavataan korkeampaa yersiniariskiä.

Otsonivesi on tehokas kaikkia ruoantuotannossa esiintyviä bakteereja vastaan. Otsonivedellä on helppo tuhota elintarvikkeista listeriaa, salmonellaa, E. coli –bakteeria, ja esimerkiksi pilaantumista aiheuttavia homeita. Ja mikä tärkeintä, otsonivedestä ei jää mitään kemikaalijäämiä, eli tuote on aina turvallinen kuluttajalle.

 
 

Hydzonatorilla pidät kotisi puhtaana taudinaiheuttajista, ja se on myös oivallinen laite esimerkiksi työpaikalle ja mökille.

Tuottaa 1-2ppm otsonivesipitoisuuden

✓ CE-merkitty

✓ Eliminoi viruksia, tuhoa bakteereja, hiivoja ja homeita milloin ja missä haluat, ympäristölle ja käyttäjille turvallisella tavalla.

✓ Puhdista hedelmien ja muiden elintarvikkeiden torjunta-ainejäämiä

✓ Poista tekstiiliestä pinttynyttä hajua 

Hydzone WDS tekee hanavedestä tehokasta puhdistusainetta moneen tarpeeseen. Laite kytketään vesijohdon syöttöön, jolloin saat otsonivettä aina halutessasi hanan avaamalla.

Tuottaa 1-2ppm otsonivesipitoisuuden

✓ CE-merkitty


Monissa maissa otsonivettä käytetään vaikeiden sairaalainfektioiden hoidossa, diabeteshaavojen ja palovammojen parantamiseen, hiivatulehdusten hoitoon sekä hammasterveyteen.

 

Aquolab Basic

Kotihoidon tarpeisiin kehitetty Aquolab Basic tuottaa noin 0,05 ppm pitoista otsonivettä suun terveydenhoitoon. Karies ja monet muut suun bakteerit on eliminoitavissa anaerobisen luonteensa johdosta jo pienilläkin pitoisuuksilla.

Tuottaa 0.05ppm otsonivesipitoisuuden

✓ CE-merkitty lääkinnällinen laite

 

Kiinnostuitko, haluatko lisää tietoa?